Järjestöjen edustajien terveiset Tulevaisuuden sote-keskusten ohjausryhmistä

 Aihe: Sote, Tiedotamme, Uusimaa

Uudenmaan Tulevaisuuden sote-keskusten ohjausryhmiin on valittu järjestöjen edustajia. Kumaja on pyytänyt edustajilta tiiviit katsaukset kunkin alueen valmistelusta järjestönäkökulmasta ja ohjausryhmän toiminnasta. Järjestöt voivat olla yhteydessä oman alueensa edustajaan välittää heidän kauttaan viestejä eteenpäin.

Keski-Uusimaa jatkaa hyteallianssin kehittämistä

Keski-Uudenmaan sotekuntayhtymä Keusote on kutsunut Tulevaisuuden sote-keskuksen ohjausryhmään Keski-Uudeltamaalta kaksi järjestöedustajaa: Siskot ja Simot ry:n toiminnanjohtaja Eero Väisäsen ja Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry:n toiminnanjohtaja Saana Sandholmin. Sandholm kertoo toiminnasta seuraavaa:

”Järjestöjen kannalta tällä hetkellä keskeistä on hyteallianssin valmistelu. Hyteallianssi on vuoden 2019 lopulla aloitettu kolmikanta, jossa ovat Keusote, alueen kuusi kuntaa ja järjestöt. Allianssia valmistellaan osin muutaman valtakunnallisen liiton kanssa ja osin paikallisten toimijoiden kanssa. Paikallisesti toimivissa järjestöissä on hyteallianssin valmistelussa mukana laaja edustus kenttää: mm. sekä vapaaehtoisvoimin toimivia että palvelutuottajia. Syksyllä 2020 on pidetty usean työpajan sarja järjestöedustajien, kokemusasiantuntijoiden ja Keusoten ulkoisen integraation kanssa.

Loppuvuonna 2020 meneillään on asiakaspolkujen kuvaaminen. Työpajat on jaettu eri teemoihin, esimerkiksi päihteet, mielenterveys ja liikkuminen. Niissä on määritetty kentän kokonaiskuvaa: missä asiakas kohtaa viranomaisen, missä järjestö voi olla tukena? Miten puututaan, mitkä ovat merkkejä, että olisi tarve tukea ihmistä eri elämäntilanteissa?”

Vantaa-Keravan työ alkuvaiheessa

Vantaa-Keravan Tulevaisuuden sote-keskuksen ohjausryhmän järjestöedustaja on EJY ry:n toiminnanjohtaja Marja Manninen.  Tähän mennessä ohjausryhmä on kokoontunut kerran, hankehenkilöstö on valittu ja perusasioita on käynnistetty, työ on siis alkuvaiheessa. Manninen kertoo ajankohtaisista asioista näin:

”Uusi Vantaan – Keravan sote – asukkaan asialla -hankkeessa on viisi kärkeä: tulevaisuuden SOTE- keskuskonsepti, neuvonta ja asiakasohjaus, vastaanottopalvelut, lasten, nuorten ja perheiden palvelut sekä mielenterveys- ja päihdepalvelut. Koordinaattori on tuonut esiin järjestöjen osallistumisen tärkeyden heti kehittämisen ja valmistelun alusta lukien.

Vantaa-Kerava kokonaisuus on vähän hitaammassa tahdissa verrattuna muuhun Uuteenmaahan.”

Länsi-Uusimaa on ottanut järjestöt aidosti mukaan

Marja Manninen edustaa järjestöjä myös Länsi-Uudenmaan ohjausryhmässä. Ohjausryhmä on kokoontunut kaksi kertaa ja valmistelu on pidemmällä. Hanke etenee suunnitellusti ja projekteja on käynnissä.

”Rakenneuudistuksen hankesuunnitelma on päivitetty ja hyväksytty. Tiedolla johtamisen kehittämissuunnitelma on päivitetty ja toimitettu. Hanketiimin resurssointi etenee; rakenneuudistuksen hankejohtaja on aloittanut.

Järjestöedustus on kutsuttu paikalle, ja mielestäni on kutsuttu järjestöt myös aidosti mukaan. Järjestöt pääsevät osallistumaan valittujen teemojen ja rahoituspäätösten mukaisesti. Ensimmäiseksi rakenteet pitää saada kuntoon ja koko hanketiimin rekrytointi valmiiksi, sen jälkeen päästään varsinaisesti asiaan.”

Helsinki valmistelee kick off -tilaisuutta järjestöille

 Helsingin Tulevaisuuden sote-keskuksen ohjausryhmässä järjestökenttää edustaa Kumajan hankepäällikkö Jaana Pirhonen. Ohjausryhmän viimeisimmässä kokouksessa 30.11. Pirhonen piti ennalta pyydetyn puheenvuoron järjestöjen näkökulmasta, ja hän aikoo muutenkin nostaa järjestöjen näkemyksiä esiin. Helsinki ja Kumaja järjestevät yhdessä järjestöille suunnatun kick off -tilaisuuden 19.1.2021. Lisätietoa tästä etäyhteydellä järjestettävästä tilaisuudesta saa pian Kumajan sekä Helsingin soteuudistuksen verkkosivuilta.

Helsingin hankkeiden toteutussuunnittelu ja käynnistäminen etenevät aikataulun mukaisesti. Marras-joulukuussa tehdään vielä kohdennetusti parikymmentä määräaikaisten projektityöntekijöiden lisärekrytointia. Helsingin tulevaisuuden sote-keskus perustuu kolmen palvelukokonaisuuden, Terveys- ja hyvinvointikeskus, Perhekeskus ja Senioripalvelut, kehittämiseen. Tässä on nyt tunnistettu 13 kehittämisen kärkeä hyötytavoitteittain (sote-palveluiden saatavuus, oikea-aikaisuus, jatkuvuus; ennaltaehkäisy ja ennakointi; laatu ja vaikuttavuus; monialaisuus ja yhteen toimivuus; kustannusten nousun hillintä).

Helsingissä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen on luotu toimintamalli, jossa hyte-työtä tehdään kaikkien toimijoiden aktiivisena yhteistyönä. Hyte-työn yhteiskehittämistä jatketaan sote-uudistuksessa myös Uudenmaan laajuisesti, kun Helsinki koordinoi alueellista hyte-työtä sekä HYKS-alueen järjestämissuunnitelman toteuttamista.

Tulevaisuuden sote-keskus – ja rakenneuudistushankkeiden ohjausryhmässä on käsitelty järjestöjen osallistumista hankkeisiin. Helsingin Viestintä- ja Osallisuus ja vuorovaikutus -yksikköjen väki ja Kumaja ovat alkaneet yhdessä suunnitella sitä, miten järjestöosallisuus toteutetaan käytännössä. Jotta järjestöt olisivat perillä hankkeiden etenemisestä ja siitä, miten ja milloin erilaisia järjestöjä tarvitaan mukaan hankkeisiin, Helsinki avasi uuden verkkosivun, jolla on nyt perustietoa hankkeista, mutta sinne tullaan tuottamaan myös täsmätietoa järjestöjen osallistumismahdollisuuksista hankkeisiin.”

Helsingin uuteen verkkosivuun voi tutustu täällä.

Itä-Uudellamaalla työpajoja suunnitteilla

 Itä-Uudenmaan Tulevaisuuden sote-keskuksen ohjausryhmään järjestöedustajiksi on kutsuttu Porvoon yhdistyskeskuksen puheenjohtaja Eila Kohonen ja Loviisaan järjestöjen toiminnanjohtaja Camilla Stjernvall. He aloittavat työskentelyn ohjausryhmässä vasta tammikuussa, joten tilannekatsaus saatiin Itä-Uudenmaan sote-keskuksen hankepäällikkö Jaana Forslundilta.

Hankkeet ovat käynnistyneet, vastuuhenkilöt ja työryhmät on nimetty ja heidän työskentelynsä on alkanut. Hankesuunnitelmia on tarkennettu ja tavoitteita kirkastettu. Työtä tehdään pitkälti työpanoksensiirtona oman työn ohella, joten vallitseva koronatilanne tuo oman haasteensa aikataulujen yhteensovittamiselle. Tästäkin huolimatta olemme päässeet hyvin liikkeelle ja meillä on motivoitunut porukka viemässä kokonaisuutta eteenpäin.”

Forslund kertoo järjestöjen osallistumismahdollisuuksista seuraavaa:
”Olemme parhaillaan tarkentamassa osallisuussuunnitelmaa, joka tuodaan seuraavaan ohjausryhmään myös käsiteltäväksi. Järjestöjen edustajat osallistuvat ohjausryhmään ja lisäksi hankeaikana tullaan järjestämään työpajoja liittyen hankkeiden kehittämisteemoihin, joihin myös järjestöjen edustajat tullaan kutsumaan mukaan.”

 

Lue myös

Kirjoita hakusi ja paina Enter.