Järjestöjen ja kuntien yhteinen HYTE-työ poikkeusoloissa

 Aihe: Järjestöt, Verkosto

Kumaja kirjoitti yhdessä Järjestö 2.0-ohjelmakokonaisuuteen kuuluvan Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt-hankkeen kanssa Kuntaliiton blogiin järjestöjen ja kuntien yhteistyöstä poikkeusaikoina

Julkaisemme saman tekstin myös tässä

Järjestöt ja kunnat tukevat yhdessä hyvinvointia poikkeusoloissa

Koronakriisi iski myös kuntien ja järjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävään toimintaan.  Järjestöjen vahvuudet ketterinä kehittäjinä sekä kansalaisyhteiskunnan äänen ja hiljaisten signaalien kokoajina ovatkin tulleet tarpeeseen viime viikkoina. Yhdessä kuntien kanssa järjestöt ovat reagoineet poikkeusolojen tuomiin haasteisiin.

Tehokkaimmin yhteiset voimavarat saadaan hyödynnettyä kunnissa, joilla on valmiina rakenteet ja käytännöt järjestöjen kanssa tehtävään yhteistyöhön. Tiedonvaihto ja vuoropuhelu kunnan tilanteesta ja siitä, miten siihen parhaiten vastataan, on nyt kullanarvoista.

Nopeasti taklaamaan koronan tuomaa hyvinvoinnin kriisiä

Kun riskiryhmiin kuuluvia ohjeistettiin pysymään eristyksissä, monessa kunnassa aloitettiin heti kauppa-apu. Esimerkiksi Jyväskylässä koulutettiin kauppa-apuun lähes 70 uutta vapaaehtoista.

Tiedon tarve koronasta on suuri. Esimerkiksi Espoossa ja Vantaalla kaupunki ja järjestöt järjestävät yhdessä monikielistä tiedotusta koronaviruksesta, jotta mahdollisimman moni saa tietoa ja ohjeita äidinkielellään.

Yhteiskunta on nyt siirtynyt entistä vahvemmin verkkoon, jotta palveluja saadaan rullaamaan. Osa kuntalaisista tarvitsee kuitenkin apua laitteiden ja palveluiden käytössä. Nyt digitukea annetaan etänä.

Koulun käyminen etänä ei ole kaikille helppoa. Osassa perheistä kotona opiskelevien lasten tukeminen ei syystä tai toisesta onnistu. Vastuu opetuksesta ja oppimisesta on tässäkin tilanteessa kouluilla, järjestöjen vapaaehtoisten etäyhteydellä tarjoama läksyapu tukee koulussa pärjäämistä.

Poikkeustilanne on herättänyt monissa tarpeen auttaa. Järjestöjen vapaaehtoistehtävät antavat mahdollisuuden olla hyödyksi. Myös poikkeusoloissa vapaaehtoistyön asiantunteva koordinointi on tarpeen, jotta apu menee perille sitä tarvitseville ja sen antaminen on sujuvaa ja turvallista kaikille osapuolille.

Tuttua toimintaa uusilla tavoilla

Vaikka koronavirus nyt hallitsee elämää, se ei poistanut muita ongelmia. Päinvastoin. Monet jo aiemmin vaikeassa asemassa olleista ovat nyt entistä haavoittuvampia. Moni arkea ja jaksamista kannatellut toiminta on joutunut tauolle. Järjestöt ja kunnat haluavat yhteistuumin parhaansa mukaan tukea hyvinvointia myös poikkeusoloissa.

Järjestöissä on kehitetty tapoja jatkaa esimerkiksi ruoka-avun jakamista ja apua päihteistä eroon pyrkiville myös koronan aikana. Työttömille tarkoitettua valmennusta on muokattu verkkoversioksi.  Eristyksen lisätessä yksinäisyyttä järjestöt tarjoavat puhelimitse juttukavereita. Moni kunta on soittanut ikääntyneille kuntalaisille kysyäkseen kuulumisia.

Kuntien soittokierroksilla on tullut esiin myös muita tarpeita, joista ei ole aiemmin tiedetty. Järjestöiltä voi hyvinkin löytyä tarvitseville tukea, kunhan kunta saa ajantasaiset tiedot tällä hetkellä tarjolla olevasta toiminnasta. Useassa maakunnassa järjestöt keräävät poikkeusolojen toimintaansa toimeksi.fi-verkoston sivustoille.

Jo ennestään järjestöillä on ollut chatteja, tukipuhelimia ja tietoa tarjolla verkkosivuilla. Aiemmin paikan päällä järjestettyjä tukimuotoja, kuten neuvontaa, vertaisryhmiä ja kriisiapua, on siirretty verkkoon tai puhelimitse annettavaksi avuksi.

Kotona oleilu sekä harrastusten ja tapahtumien peruuntuminen voi lisätä kuormittavuuden tuntua poikkeustilanteessa. Järjestöt kantavat tässäkin kortensa kekoon ja keksivät monenlaisia tapoja ajanviettoon. Jumppaa, kulttuuria, kädentaitoja ja muuta puuhaa järjestetään etänä.

Järjestöjen ja kuntien yhteistyötä myös koronan jälkeen

Järjestöjen ja kuntien yhteistyöllä on suuri merkitys hyvinvoinnin edistämisessä ja tukemisessa niin korona-aikana kuin sen jälkeen. Poikkeusoloista saadaan oppeja, joita voi hyödyntää olojen taas palautuessa kohti normaalia. Kuntien ja järjestöjen hyviä käytäntöjä poikkeusoloissa kerätään talteen Innokylään.

Viimeistään nyt järjestöjen ja kuntien yhteistyön rakenteet ja käytännöt kannattaa laittaa kuntoon, sillä yhteistyön tarve jatkuu!

 

Kirjoittajat

Anne Astikainen

Paula Oittinen

Lue myös

Kirjoita hakusi ja paina Enter.