Järjestöneuvottelukuntaa suunnitellaan osaksi Uudenmaan maakunnan valmistelua

 Aihe: Uusimaa

Kumajan aloitteesta Uudenmaan maakuntaan ollaan perustamassa järjestöjen edunvalvonta- ja vaikuttajaelin. Toistaiseksi järjestöneuvottelukunnaksi nimetty elin edustaisi kaikkia järjestösektoreita. Siitä tulisi sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluvaiheen kumppani maakuntaa valmistelevalle Uusimaa2019-organisaatiolle maakunnan ja järjestöjen välisiä yhteistyörakenteita ja toimintamuotoja kehitettäessä.

Tämä järjestöneuvottelukunta toimisi kokeiluna tulevan maakunnan pysyvälle järjestöjä osallistavalle yhteistyöelimelle. Sen tehtäviä olisi osallistua mm. maakuntastrategian ja sen osallisuusohjelman työstämiseen ja järjestöjen toiminnan asemoimiseen maakunnassa.

Haku järjestöneuvottelukuntaan elokuussa

Järjestöneuvottelukuntaa aletaan koota ensi elokuussa, heti kun Uusimaa2019:n johtoryhmä on päättänyt siitä, millaisia resursseja maakunnan puolelta on antaa neuvottelukunnan toimintaan.  Tavoitteenamme on, että järjestöjen edustajat pääsisivät aloittamaan tehtävänsä järjestöneuvottelukunnassa jo syys-lokakuun vaihteessa.

Kumaja tiedottaa neuvottelukunnan perustamisesta sekä hakumenettelystä neuvottelukuntaan pian kesälomien jälkeen yhdessä Uusimaa2019:n kanssa. Kaikkien uusmaalaisten järjestöasioihin vaikuttamisesta kiinnostuneiden kannattaa siis seurata uutisiamme elokuussa.

Lue myös

Kirjoita hakusi ja paina Enter.