Uudenmaan järjestöjen asiantuntijapoolin toiminta avattiin kick off -tilaisuudessa

 Aihe: Järjestöt, Uusimaa

Uudenmaan järjestöjen asiantuntijapoolin toiminta aloitettiin 13.11. Kalliolan setlementtitalossa.

Työnteon pohjaksi kuultiin valtiovarainministeriön erityisasiantuntija Suvi Savolaisen alustus järjestöjen roolista maakunta- ja sote-uudistuksessa.

Järjestöjen ja maakunnan valmistelijoiden ajatustenvaihto aloitettiin kahdella tiiviillä paneelikeskustelulla, jotka käsittelivät hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä sekä järjestölähtöisen auttamistoiminnan suhdetta maakunnan sote-palveluihin.

Mikä asiantuntijapooli?

Järjestöjen yhteistyöelin, eli kehittäjäryhmä, perustettiin kumppaniksi sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluvaiheen Uusimaa 2019-organisaatiolle kehittämään maakunnan ja järjestöjen välisiä yhteistyörakenteita ja toimintamuotoja. Tämän työn lisäksi valmistelussa on lukuisia muita osa-alueita, joiden valmistelussa järjestöjen asiantuntemusta tarvitaan.

Kehittäjäryhmän tueksi ja rinnalle päätettiinkin kutsua koolle laaja järjestöjen asiantuntijapooli. Asiantuntijapoolin tavoitteena on tukea järjestöjen kehittäjäryhmää sekä auttaa maakunnan valmistelijoita saamaan järjestöjen näkökulmia erilaisiin asiakokonaisuuksiin ja kysymyksiin yhtenäisellä ja helpolla tavalla.

Asiantuntijapoolin toiminta on avointa kaikille uusmaalaisille järjestötoimijoille.

Mukaan voi ilmoittautua verkkolomakkeella: https://link.webropolsurveys.com/S/B5AD26CDE6EABD0A

 

Lue myös

Kirjoita hakusi ja paina Enter.