Uudenmaan maakunnan järjestöstrategia kiinnosti Kumajatreffeillä Vantaalla ja Porvoossa

 Aihe: Verkosto

Kumaja-verkosto järjesti tammikuussa kahdet Kumajatreffit järjestöille. Vantaan Järjestöringin kanssa yhteistyössä järjestettiin treffit 17.1. Vantaalla ja Porvoon Yhdistyskeskus isännöi treffejä 18.1. Porvoossa. Iltojen aluksi Uudenmaan maakuntaa valmistelevan Uusimaa2019-hankkeen osallisuusjohtajat kertoivat uusimmat sote-kuulumiset. Tämän jälkeen järjestöt pääsivät kysymään, keskustelemaan ja työstämään heille tärkeitä teemoja.

Järjestöstrategia Uudellemaalle

Kuten tiedetään, lait sote- ja maakuntauudistuksesta ovat edelleen eduskunnan käsittelyssä. Valmistelua tehdään kuitenkin jo nyt odottamaan maakunnan virallista päätöksentekoa. Järjestöjen ja maakunnan on tärkeää löytää jo alusta asti toimivat tavat ja rakenteet yhteistyölle. Näin järjestöjen toiminta ja asiantuntemus saadaan osaksi maakunnan palvelujen suunnittelua ja kehittämistä.

Kumajatreffeillä esiin nostettiin ajatus järjestöstrategian laatimiseksi osaksi Uudenmaan maakunnan strategiapakettia. Paikalla olleiden järjestöjen mukaan järjestöstrategia on tärkeä tehdä. Järjestöstrategian ajateltiin selkeyttävän tilannetta ja olevan tärkeä askel maakunnan ja järjestöjen välisen yhteistyön vakiinnuttamiseksi.

Järjestötoiminnan tulevaisuus muutoksessa

Monet järjestöt ovat sekä yleishyödyllisiä toimijoita että palveluntarjoajia. Huolta onkin herättänyt, miten nämä kaksi erilaista roolia on mahdollista yhdistää uudessa tilanteessa. Yleishyödyllinen toiminta tarvitsee tukea, mutta samaan aikaan palveluntarjoaja ei saa saada epäreilua kilpailuetua. Järjestöjen avustuksiin tarvitaankin selkeä ratkaisu, jotta esimerkiksi vapaaehtoistoiminta tai vertaistukitoiminta voivat jatkua myös tulevassa maakunnassa.

Varmana illan keskustelussa pidettiin myös sitä, että sekä yleishyödyllisen toiminnan että tarjottujen palvelujen vaikuttavuus on tarpeen tulevaisuudessa tuoda esille nykyistä selkeämmin.

Hyvät sote-palvelut yhteistyöllä

Järjestöjen ja maakunnan valmistelijoiden yhteinen tavoite on saada rakennettua tulevaan Uudenmaan maakuntaan hyvät ja toimivat sote-palvelut. Järjestöillä on palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen paljon osaamista. Erityisesti järjestöillä on tietoa sellaisista sote-palvelujen käyttäjäryhmistä, jotka käyttävät palveluita runsaasti ja joiden mielipiteitä saattaisi olla haastavaa kuulla valmistelutyössä ilman heitä edustavia järjestöjä.

Ehdotetun mukaisessa sote-mallissa on monia järjestöjen näkökulmasta kysymyksiä herättäviä kohtia. Valinnanvapauden toteutuminen kaikissa asiakasryhmissä tasapuolisesti ei ole itsestään selvää tai helppoa, järjestöt muistuttavat. Lisäksi järjestöjen mielestä on selvää, että palveluohjaukseen tarvitaan huomattavia resursseja, jotta palvelukokonaisuuksista saadaan toimivia.

Kumaja-verkosto ja Uusimaa2019-hanke tekevät yhteistyötä, jotta järjestöt pääsevät entistä vahvemmin mukaan sote-palvelujen suunnitteluun.

Lue myös

Kirjoita hakusi ja paina Enter.