Valtiolta rahoitusta sote-uudistuksen valmisteluun maakunnissa ja sote-lait eduskuntaan tämän vuoden aikana

 Aihe: Sote, Uusimaa

Sanna Marinin hallituksen sote-uudistus ottaa uutta vauhtia, kun maanantaina 20.1.2020 avautuu kaksi sosiaali- ja terveysministeriön valtionavustushakua.

Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmasta jaetaan vuonna 2020 alueille 70 miljoonaa euroa. Vuoden 2020 haussa painotetaan erityisesti palveluiden saatavuutta edistäviä toimia perusterveydenhuollossa, sosiaalihuollossa, mielenterveyspalveluissa ja monialaisessa kuntoutuksessa.

Rakenneuudistusrahoitus on tarkoitettu vapaaehtoiseen alueelliseen yhteistyöhön ja yhteiseen valmisteluun. Avustuksia on jaossa yhteensä 120 miljoonaa euroa. Valtionavustusta myönnetään etenkin sote-palveluiden järjestämistehtävän kehittämiseen ja yhtenäistämiseen. Avustuksilla voidaan myös jatkaa niiden alueellisten ratkaisujen kehittämistä, jotka aloitettiin Sipilän hallituksen aikana.

Valtionavustusten hakuaika on 20.1.–31.3.2020. Rahoitusta voivat hakea kunnat ja kuntayhtymät. Valtionavustusta myönnetään usean kunnan yhteisiin hankkeisiin, joihin pääsääntöisesti edellytetään vähintään 80 % maakunnan väestöpohjasta. Avustukset myöntää sosiaali- ja terveysministeriö. Hanke-esitysten arviointiin osallistuu myös valtiovarainministeriö erityisesti taloudellisten ja tuottavuuteen liittyvien vaikutusten osalta.

Sote-lait eduskuntaan vuoden 2020 aikana

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun mukaan sote-uudistukseen liittyvä lainsäädäntö on saatava eduskunnan käsiteltäväksi tämän vuoden loppuun mennessä, jotta se ehdittäisiin viemään läpi.

Eduskunnassa aikaa tulee viemään muun muassa Uudenmaan sote-alueen erillisratkaisun perustuslaillisuuden selvittäminen. Esityksestä sovittiin viime vuoden lopulla, eikä sitä ole vielä käsitelty perustuslakivaliokunnassa.

Marinin hallituksen sote-uudistuksessa maakunnille on kaavailtu selkeämmin nimenomaan sote-palveluihin liittyviä tehtäviä. Hallituksen tavoitteena onkin sellainen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, joka on mahdollista saada eduskunnassa läpi.

Lue lisää soteuudistus.fi-sivustolta

Lue myös

Kirjoita hakusi ja paina Enter.