Kumaja verkosto

Kumahdus 4/2020

Hei,

Huhtikuu on tuonut niin lunta kuin lämpimiä aurinkoisia päiviä. Ja nyt myös Kumahduksen.
Kumahdus on uutiskirje Kumajan uusimmista kuulumisista ja tapahtumista.
Saat uutiskirjeen sähköpostiisi noin kerran kuukaudessa.

Aiheina tällä kertaa:
  1. Kumajan kuulumiset
  2. Kumajan järjestökyselyn raportti julkaistu kokonaisuudessaan
  3. Uudenmaan liiton kriisirahoitus koronaepidemian hoitoon avattiin
  4. STEAlta uusia avustuksia vuodelle 2021 vain Paikka auki -avustusohjelmaan
  5. Tulevaisuuden sote-keskus -ohjelman valtionavustusten hakuaikaa jatkettu
  6. Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen etätapaaminen 28.4.
  7. Tarjoatteko korona-apua, juttuseuraa, muuta etätukea tai tekemistä? Ilmoittakaa Uusimaalaiset.fi-palvelun Korona-apu -sivulle
  8. Kumajan kyläilykierros

1. Kumajan kuulumiset

tapahtuma-kumaja-19
Poikkeusolot jatkuvat ja nyt ainakin osa koronan aiheuttamista pitkäaikaisista vaikutuksista alkaa hahmottua. Suurta osaa järjestöistä koskettavat esimerkiksi muutokset STEA-avustuksiin.

Elämä ja järjestöjen toiminta on kuitenkin jatkunut myös poikkeusoloissa.
Järjestöt ovat pystyneet kehittämään uusia tapoja auttaa sekä muokanneet monia toimintoja verkkoon sopivaksi. Muistakaa ilmoittaa nyt käynnissä oleva toiminta uusimaalaiset.fi/apua -sivulle!

Me Kumajassa saimme etätöissä koottua yhteen raporttiin kaikki Kumajan toisen järjestökyselyn tulokset. Kyselyn vastaukset valottavat uusmaalaisten sote-järjestöjen toimintaa monesta näkökulmasta. Kysyimme muun muassa järjestöjen keräämästä tiedosta ja sen hyödyntämisestä, yhteistyöstä ja vaikuttamisesta sekä rahoituksesta.

Tapaamiset verkon välityksellä alkavat tässä vaiheessa sujua jo rutiinilla. On hyvä huomata, että poikkeusoloissakin voi kehittää ja verkostoitua. Siihen on taas hyvä tilaisuus, sillä vielä ehtii ilmoittautua mukaan esimerkiksi ensi viikon mielenterveys- ja päihdejärjestöjen tapaamiseen.



Kumaja viestii verkossa

Kumajan verkkosivut löytyvät osoitteesta kumaja.fi.
Verkkosivuilla kerrotaan aina uusimmat uutisemme sekä ilmoitetaan ensimmäisenä tulevista tapahtumistamme.
Somessa pääset seuraamaan Kumajaa Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja LinkedInissä

2. Kumajan järjestökyselyn raportti julkaistu kokonaisuudessaan

maailmanpyora_uutiskirje
Uudenmaan sote-järjestöjen kumppanuusverkosto Kumaja toteutti toisen järjestökyselynsä kesäkuussa 2019. Kyselyssä selvitettiin uusmaalaisten järjestöjen yhteistyön ja vaikuttamisen käytäntöjä sekä muun muassa sitä, miten Kumaja on onnistunut järjestöjen yhteistyön edistämisessä Uudellamaalla.

Kyselyn kaikista tuloksista on nyt koottu yhteen raportti. Raportti löytyy täältä. Kyselyn tulokset näyttävät, että uusmaalaiset sote-järjestöt ovat halukkaita kehittämään alueellista yhteistyötään vaikuttaakseen yhdessä sote-uudistuksen valmisteluun ja turvatakseen sote-järjestöjen toimintaedellytykset Uudellamaalla. …
Lue lisää

3. Uudenmaan liiton kriisirahoitus koronaepidemian hoitoon avattiin

kriisirahoitus_uutiskirje
Uudenmaan liitto on avannut rahoituksen hankkeille, jotka vahvistavat alueen toimijoiden mahdollisuuksia hoitaa koronaepidemian aiheuttamaa kriisitilannetta sekä kriisistä toipumista.

Etusijalla ovat nopeasti toteutettavat hankkeet, jotka perustuvat vahvaan yhteistyöhön ja innovatiivisiin kokeiluihin. Kriisirahoitusta myönnetään elinkeino-, koulutus- ja työmarkkinatoimijoille sekä järjestöille toimialasta riippumatta. Rahoitusta ei myönnetä yksittäisen yrityksen liiketoiminnan kehittämiseen. Kriisirahoitukseen on varattu 1 000 000 euroa. Summa muodostuu työ- ja elinkeinoministeriön myöntämästä …
Lue lisää

4. STEAlta uusia avustuksia vuodelle 2021 vain Paikka auki -avustusohjelmaan

jaatynyt-puu_uutiskirje
Koronavirustilanne vaikuttaa vuoden 2021 uusien STEA-avustusten hakuun. Uusia avustuksia vuodelle 2021 voi hakea STEAn verkkoasioinnissa 27.4.–1.6.2020 välisenä aikana vain Paikka auki -avustusohjelmaan.

Muita uusia yleisavustuksia, kohdennettuja toiminta-avustuksia, investointiavustuksia tai hankeavustuksia ei avata haettavaksi keväällä 2020. Syynä rajoitettuun avustushakuun on se, että koronavirustilanteen myötä vuodelle 2021 myönnettävissä olevien STEA-avustusten määrää on arvioitava uudelleen. On odotettavissa, että avustuksiin käytettävissä oleva rahamäärä laskee …
Lue lisää

5. Tulevaisuuden sote-keskus -ohjelman valtionavustusten hakuaikaa jatkettu

suunnitelmia_seinalla_uutiskirje
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman ja rakenneuudistusta tukevien valtionavustusten hakuaikaa on jatkettu kuukaudella korona-tilanteen vuoksi.

Hakemukset pitää jättää viimeistään 30. huhtikuuta. Hakuajan jatkaminen yhdellä kuukaudella tarkoittaa, että päätöksenteko siirtyy kesäkuun loppuun.
Lue lisää

6. Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen etätapaaminen 28.4.

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tapaaminen
Seuraava Kumajan päihde- ja mielenterveyssektorin tapaaminen järjestetään verkossa.

Aika: 28.4.2020 klo 9-12

Ohjelmassa mm. Ehytin ja Ehkäisevän Päihdetyön verkoston esittäytyminen sekä kertovat ajankohtaiset kuulumiset verkostosta. THL:n aluekoordinaattori Miia Ståhle kertoo tuoreinta tietoa Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelmasta ja Uudenmaan LAPE-agentti Tiina Turkia alustaa LAPE-hankkeesta.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan

7. Tarjoatteko korona-apua, juttuseuraa, muuta etätukea tai tekemistä? Ilmoittakaa Uusimaalaiset.fi-palvelun Korona-apu -sivulle

haeteemoittain_uutiskirje
Uusimaalaiset.fi -sivustolle on avattu uusi Korona-apua, etätukea ja -toimintaa -sivu, jonne kerätään yhteen paikkaan tietoja järjestöjen poikkeusajan toiminnasta.

Korona-virus on vaikuttanut suuresti myös järjestöjen toimintaan. Ihmisten tarve järjestöjen tarjoamalle tuelle, avulle, virkistykselle ja yhteisöllisyydelle ei ole kuitenkaan kadonnut mihinkään - päinvastoin. Moni toiminta on joutunut tauolle ja tapahtumia ja kokoontumisia on jouduttu perumaan. Osa tapahtumista on kuitenkin siirretty verkkoon, tarjolla …
Lue lisää

8. Kumajan kyläilykierros

monaliiku_uutiskirje
Kumaja kylässä -sarjassamme tutustumme erilaisiin järjestöihin - käymällä kylässä.

Kumaja ehti onnekseen käydä Monaliiku ry:ssä juuri ennen kuin kaikenlaista vierailua alettiin välttää korona-viruksen takia. Aktiivisen ja innokkaan järjestön uusissa tiloissa keskusteltiin monikulttuurisesta liikuntatoiminnasta.
Lue lisää
Pyöräliiton Maahanmuuttajat pyörille -hankkeen projektipäällikkö Federico Ferrara innosti Kumajan Tulevaisuusfoorumissa puheenvuorollaan yhteistyöstä. Kumaja kävi tutustumassa upeita tuloksi aikaansaaneeseen hankkeeseen tarkemmin.
Lue lisää