Kumaja kylässä Maahanmuuttajat pyörille

 Aihe: Järjestöt, Kumaja kylässä

Kumajan Tulevaisuusfoorumissa yhteistyöstä oli puhumassa Maahanmuuttajat pyörille -hankkeen projektipäällikkö Federico Ferrara. Maahanmuuttajat pyörille on Pyöräliiton hallinnoima STEA-hanke. Ennen kuin koronan vuoksi alettiin rajoittaa liikkumista ja kokoontumista Kumaja kävi kyläilemässä Pyöräliiton toimistolla jututtamassa Ferraraa.

TOIMINTANNE PÄHKINÄNKUORESSA?

Pyöräliiton tarkoitus on edistää pyöräilyä liikennemuotona. Maahanmuuttajat pyörille hankkeessa olemme hioneet ja kehittäneet edelleen mallia, jolla maahanmuuttajia opetetaan ja kannustetaan pyöräilemään. Tulevaisuusfoorumissa kerroin, että pyöräily ei ole yleinen taito kaikissa kulttuureissa, eikä varsinkaan naisilla. Hanke on kuitenkin onnistunut saavuttamaan jo määrätavoitteensa.

Alku oli silti hankala, kunnes ymmärsin jalkautua ja alkaa rakentaa yhteistyökuvioita. Nyt kursseja on takana jo yli 70 ja niiden järjestämisessä on ollut lukuisia eri yhteistyötahoja, mm. kymmeniä pienempiä yhdistyksiä, jotka ovat tuoneet kohderyhmän ja kulttuurisensitiivisyyden pöytään. Yhteistyökumppaneiden ja kurssilaisten kanssa on räätälöity kursseja, sillä tavoitteella että pyöräily jatkuisi myös koulutuksen jälkeen.

Hankkeen aikana on tullut selväksi, että tarpeet ovat erilaisia ympäri Suomea. Esim. Helsingissä on ollut tarvetta kertoa paljon enemmän liikennekulttuurista ja liikennesäännöistä, jotta ihmiset ovat uskaltautuneet lähteä pyöräilemään liikenteen joukkoon. Pyöräily on koettu vapauttavaksi ja voimaannuttavaksi, erityisesti pienillä paikkakunnilla, missä julkinen liikenne on vähäistä. Pyöräilyn myötä hyvinvointi ja kunto kohenee, elämänpiiri laajenee. Pyöräily onkin ekologinen ja ekonominen tapa liikkua, joka lisäksi edistää kehon ja mielen hyvinvointia.

Tällä hetkellä hankkeessa pohditaan kehitetyn työn ankkuroitumista muihin toimintoihin ja toimijoihin. Tänä vuonna on otettu myös akateeminen lähestymistapa ja tällä hetkellä hankkeen vaikutuksista on suunnitteilla ainakin gradu, väitöskirja sekä ammattikorkeakoulua varten lopputyö.

MIKÄ ON TÄRKEIN ASIA JÄRJESTÖJEN VÄLISESSÄ YHTEISTYÖSSÄ?

Tärkeintä on dialogi ja aika. Sen pohjalta voidaan luoda yhteistyötä ja uutta. Jos hätäillään monesti jäädään epäluovalle tasolle ja aiottu yhteistyö onkin rinnakkaista tekemistä. Hanke ei olisi mitään ilman yhteistyökumppaneita. Koen että nykypäivänä yhteistyö on ainoa tapa viedä tärkeitä asioita eteenpäin. Pitää etsiä avoimesti uudenlaista yhteistyötä ja se vaatii aikaa käydä keskusteluja, kuulla toinen toista, tutustua ja rakentaa ymmärrystä sekä luottamusta. Parhaassa tapauksessa luodaan aitoa yhteistyötä, jossa jokainen tuo pöytään parhaat puolensa.

Esimerkkinä on Pyöräliitto, joka on nyt tehnyt monien sote-järjestöjen kanssa yhteistyötä. Pyöräliitto on tuonut pyöräilytaidon ja osaamisen, kumppani tuo kohderyhmän ja kulttuurisensitiivisyyden, jolloin on syntynyt hienoja tuloksia, jotka ovat muuttaneet ihmisten arkea, liikkuvuutta sekä fyysistä että mielen hyvinvointia.

MINKÄLAISIA TERVEISIÄ HALUATTE LÄHETTÄÄ SOTE-VALMISTELUUN?

Kyseessä on muutos joka vaikuttaa kaikkiin, mutta hetkittäin tuntuu, että keskustelu käydään jossain ylätasolla. Bottom-up prosesseja tarvitaan vielä vahvemmin ja näkyvämmin. Uudistus vaikuttaa tiettyihin sosio-ekonomisiin luokkiin, joilla on heikko tai olematon ääni yhteiskunnassa, miten heidän ääntään voisi vahvistaa ja huomioida, että kaikki saavat äänensä kuuluviin. Pidemmän päälle ratkaisu myös miellyttää mahdollisimman monia, jos toimitaan näin.

KENET HALUATTE HAASTAA SEURAAVAKSI TÄHÄN JUTTUSARJAA?

Olisi kiva kuulla MLL-Uudenmaan piirin Isäkaveritoiminnasta, jonka kanssa Maahanmuuttajat pyörille -hanke on järjestänyt mm. pyöräilyretkiä.

 

Lue myös

Kirjoita hakusi ja paina Enter.