Rahoittajilla on huomattava valta siihen, miten kansalaisjärjestöt toimivat.

Rahoittaja voi kriteereitä asettamalla määritellä, minkälaiset järjestöt se ylipäätään kelpuuttaa tuen hakijoiksi. Tämän lisäksi se voi valita, minkälaisten teemojen parissa toimivat järjestöt saavat siltä rahoitusta. Näin rahoittajan kannalta ”epämääräisemmät” tai mahdollisesti väärää mieltä olevat toimijat voidaan rajata ulos jo hakuvaiheessa.

Sama periaate päätee myös erilaisiin kuulemisiin ja muihin menettelyihin, joihin kansalaisjärjestöt halutaan osallistaa mukaan: on suhteellisen helppo valikoida sopivat kansalaisjärjestöt edustamaan koko kenttää. Usein tuesta täysin riippuvaisille järjestöille syntyy houkutus, tai pakko, muuntautua ja muuttaa toimintaansa rahoittajan toiveiden mukaiseksi.

Suomessa kansalaisjärjestöt ovat erittäin riippuvaisia julkisen sektorin rahallisesta tuesta. Suuremmista järjestöistä ainoastaan Amnesty ja Greenpeace eivät ota vastaa valtioiden rahaa, vaan pyrkivät takamaan mahdollisimman riippumattoman toiminnan ja roolin keräämällä vain yksityisiä lahjoituksia.

Julkinen tuki ei kuitenkaan ole huono asia. Se kertoo siitä, että valtio ymmärtää kansalaisjärjestötoiminnan ja kansalaisyhteiskunnan roolin demokraattisen yhteiskunnan edellytyksenä ja haluaa tukea sitä. Suomessa ei myöskään ole riittävästi perinteitä, varakkaita säätiöitä tai vastaavia toimijoita, jotka pystyisivät tukemaan kansalaisjärjestöjä riittävästi.

Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen merkittävin tukija on ministeriön alainen Stea, jonka esitykset järjestöjen avustuspäätöksiksi valmistuivat pari viikkoa sitten. Kumaja-hanke kuuluu siihen onnekkaaseen joukkoon, joka saa jatkaa työtään suunnitelmien mukaisesti. Sen sijaan esimerkiksi Soste ry sai ikävämmän jouluyllätyksen, kun sen tuesta leikattiin 171 000 euroa. Sosten toiminnanjohtaja Vertti Kiukas kritisoi päätöstä tuoreeltaan täällä. Kiukaan mukaan Sosten tuesta leikkaaminen on ollut jatkuvaa ja johtanut jo huomattaviin henkilöstövähennyksiin, eikä leikkauksista tällä kertaa edes varoitettu etukäteen. Kiukas nostaa erityiseksi ongelmaksi sen, että nyt Stea määrittää poikkeuksellisen tarkasti, mihin teemoihin Soste saa saa keskittyä ja mihin ei. Stea kieltää suoraan Sostea panostamasta tiettyihin aiheisiin, jotka järjestö itse määrittää seuraavien vuosien keskeisiksi kysymyksiksi.

Toki valtiolla, kuten muillakin rahoittajilla, on oikeus päättää, minkälaista toimintaa se haluaa tukea. On myös ymmärrettävä, että kaikkea ei ole mahdollista tukea. Stean, toisin sanoen sosiaali- ja terveysministeriön, on kuitenkin oltava erityisen tarkka linjauksissaan. Rajanveto on haastavaa, mutta mikäli ohjaus on liian tiukkaa, se sotii vapaan kansalaistoiminnan ja automisen kansalaisyhteiskunnan periaatteita vastaan.  Liika kaitseminen ja ohjaus kertoo siitä, että ministeriö ei luota kansalaisjärjestöjen itsearviointiin.

Elisa Lipponen