Elämme siirtymävaihetta, jossa paperiin nojannutta maailmaa ja digitaalista maailmaa sovitellaan yhteen. Digitaalisuudesta on puhuttu jo vuosia, eikä ainakaan maakunta- ja sote-uudistuksesta voi keskustella kovin pitkään ennen kuin esiin nousee digitalisaatio.

Digitalisaatioon liitetään suuria toiveita, yhtenä suurimmista jopa miljardien säästöt sote-kuluissa. Digitalisaatio tuo merkittäviä hyötyjä, jos sen avulla saadaan panostettua ennaltaehkäisyyn, autetaan ihmisiä osallistumaan omaan hoitoonsa ja luodaan ehjiä ja vaikuttavia hoitoketjuja. Se taas vaatii sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajilta aivan uudenlaisia toimintatapoja ja ehkäpä myös uudenlaista asennetta.

Saavutettavuudesta se lähtee

Tässä vaiheessa osa lukijoista on varmasti jo ärsyyntynyt, ellei jopa aivan raivoissaan. Digitalisaatiosta luvataan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta todellisuus on toistaiseksi antanut kömpelöitä palveluita, joiden on vaikea uskoa tehostavan yhtään mitään. Digi-puheesta tuntuvat myös unohtuvan he, joilla ei ole laitteita tai osaamista käyttää niitä. Moni ei pääse digipalveluiden kanssa edes alkuun, kun kirjautuminen ei onnistu esimerkiksi verkkopankkitunnusten puuttumisen takia. Saavutettavuus ja ymmärrettävyys ovat digitalisaation kynnyskysymyksiä – jos ne eivät toteudu, ei toteudu mikään mukaan digitaaliselle palvelulle asetettu tavoite.

Digitalisaatio ei voi olla, eikä sen pidä olla samaa kaikille. Digitaalisia palveluita on tarpeen suunnitella erilaisille käyttäjäryhmille. Parhaallakaan suunnittelulla koskaan ei myöskään tulla tilanteeseen, jossa kaikki asioisivat sähköisesti. Toisaalta tilanteessa, jossa suuri joukko ihmisiä hoitaa mielellään asiansa pääasiassa digitaalisesti, jää enemmän resursseja käytettäväksi henkilökohtaista apua tarvitsevien palveluihin.  Tämä yhtälö toki toimii vain, jos resursseja ei ole alun perin mitoitettu riittämättömiksi. Digitaalisuus ei poista ihmisten kohtaamisen tarvetta ja merkitystä hyvinvoinnille. Parhaassa tapauksessa se voi vapauttaa henkilöstön aikaa rutiinitehtävistä juuri merkityksellisiin kohtaamisiin.

Järjestö on edunvalvoja digissäkin

Järjestöjen näkökulmasta edunvalvontaa pitää tehdä myös digitaalisella puolella. Jos omalle kohderyhmälle tärkeä palvelua ei ole, tai se ei toimi hyvin, on järjestön pidettävä siitä ääntä. Digitaalisia palveluja kehitetään jatkuvasti, joten rakentavilla ratkaisuehdotuksilla on aito mahdollisuus päätyä käytännöksi.

Tulevan Uudenmaan maakunnan digitaalisen kokonaisuuden suunnittelu on vasta alussa. Kumaja seuraa tätä valmistelutyötä ja pyrkii ”törmäyttämään” järjestöjen asiantuntijoita ja valmistelijoita, jotta molemmat pääsevät suoraan kosketuksiin toistensa näkökulmien kanssa. Suunnittelemme yhdessä järjestöjen digiverkoston kanssa sarjaa tapaamisia, joissa pureudutaan järjestöille tärkeisiin teemoihin digitalisaatiosta.

Järjestöt digitaalisiksi

Ei kuitenkaan riitä, että järjestöt ovat jäsentensä edunvalvojia digiasioissa. Järjestöjen toiminta pitää saada nivottua osaksi hoitopolkuja myös digitaalisesti. Kun palveluneuvoja tekee asiakkaan kanssa hoitosuunnitelmaa, hänellä on oltava saatavilla tietoa alueen järjestöjen toiminnasta. Jotta tietoa järjestöjen toiminnasta voi hoitosuunnitelmissa aidosti hyödyntää, sen pitää lisäksi olla saatavilla niistä digitaalisista työkaluista, joita muutenkin työssä käytetään. Silloin esimerkiksi neuvolassa osataan ohjata väsynyt äiti tilanteen mukaan joko julkisen kotipalvelun tai alueella toimivien vertaistukiryhmien piiriin – tai molempien.

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä näkökulmana on vielä maakunnan asukas. Hänen tulisi löytää helposti tietoa oman alueensa järjestötoiminnasta, etsi hän sitten apua, tukea, osallisuuden kokemuksia tai hauskaa tekemistä. Järjestöjen piiriin on löydettävä myös digitaalisia polkuja pitkin, muuten moni ei pääse perille. Moni meistä aloittaa uuden etsimisen verkosta, joten sieltä on myös järjestöjen löydyttävä. Tietoa toki on, mutta se on monesti aivan liian hajanaisina paloina.  Yhtenä ratkaisuna tähän avataan loppusyksystä 2018 uusimaalaiset.fi-verkkosivusto, joka kerää yhteen kansalaistoimintaa koko maakunnan alueelta.

Järjestöt eivät pääse digitalisaatiota pakoon, eikä suuri osa järjestöistä sellaista edes halua. Järjestöjen ja digitalisaation välillä vallitsee vähintään järkiavioliitto. Jos suhdetta johdonmukaisesti rakentaa ja vaalii, siitä voi kehittyä rakkausliitto.

Paula Oittinen

Kumajan Helsingin aluekoordinaattori