Sote-järjestöjen avustusleikkaukset peruttu – uusiin hankkeisiin voi hakea rahoitusta keväällä

 Aihe: Järjestöt, Tiedotamme

Hallituksen budjettiriihestä kantautui erityisen hyviä uutisia sosiaali- ja terveysjärjestöille Hallitus päätti vuoden 2021 talousarviossaan korvata sote-järjestöjen tukiin kaavaillut leikkaukset täysimääräisesti. Näin Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn sote-järjestöjen yleishyödylliseen, terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia edistävään toimintaan suunnattujen avustusten määräraha nousee noin 362 miljoonaan euroon.  Alun perin kaavailtu leikkaus perustui arvioon Veikkauksen rahapelituottojen vähenemistäTalousarviossa esitetty korvaus koskee vain vuotta 2021, jonka jälkeen rahoitukseen on etsittävä kompensaation lisäksi myös muita vaihtoehtoisia ratkaisuja.  

STEA on ilmoittanut, että uusi talousarvio mahdollistaa myös uudet hankkeet.  STEA-avustuksilla rahoitettavien hankkeiden ja toimintojen avustushaku vuodelle 2021 voidaan ensi keväänä. STEA tiedottaa aikataulusta tarkemmin myöhemmin tänä syksynä 

Järjestökenttä on siis osoittanut arvonsa etenkin näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa. Kiitokset järjestöille upeasta työstä ihmisten parissa ja onnistuneesta vaikuttamisesta!  

 

Lue STEAn uutinen täältä 

Lue lisää vuoden 2021 talousarviosta täältä 

Lue myös

Kirjoita hakusi ja paina Enter.